perjantai 30. elokuuta 2019

Hässäkkää nii hyvässä kuin pahassa

Mun motivaatio-pula tuon Sikan kanssa junnaa edelleen paikallaa. Toki pahimmasta rupeen pääsemään nytte yli ja ehkä pieni motivaation kipinä pilkottaa tunnlin päässä. Voin sanoo, että oon hyvin paljo miettiny mitä mä haluan tehä Sikan kanssa? Mitä lajeja? Miten lähden viemään eteenpäi? Ja se tärkein, mikkä on meijän realistiset tavotteet? 
Nyt lähetään tekemään tokoa mieli avoimena ja mietitään uusia juttuja. Nyt päätin että pistän sen koko talveksi pelkälle nami palkalle. Aikoinaan Sikka oli kuukauden, mutta se oli turhaa, jote nyt vedetään koko talvi!

Aksaa ei olla treenattu oikestaan koko kesänä. Kaikki treenit mahtuu yhden käden sormiin, joten nyt aattelin ruveta taas tekemään senkin eteen enemmn töitä. Ja sen takia ilmotin Sikan ens viikonlopulle kisoihin.
Mulla oliki jo Sikalle paikka eilisiin Asunnan Iinan aksatreeneihin ku kävin tuuraamassa yhtä seuran kouluttajaa, mutta tuli melkoinen takapakki. Sikka siis sai epilepsia-tyylisen kohtauksen iltapäivästä. Sika-Possu siis makas sangyllä mun vieressä ku ite istuin kone sylissä. Yhtäkkiä Sikalta lasittui katse ja rupes tutisemaan, niin kuin sillä olis tasapaino heittelehtiny ja yritti pitää ittensä koossa. Se vain paheni ja kesti n. 10 min. Sen jälkeen kramppas vajaa 5 min. Tokenemiseen kramppauksen jälkeen en kattonu aikaa, mutta koko aika tuntui nii todella pitkältä. Kerkesin jo soittaa eläinsairaala Aistiin, mutta sieltä vain sanottiin että tarkkaile vain koiraa, ja jos ei lahde virkoamaan nii sitte pitää viedä päivystykseen. Koko loppu illan Sikka oli todella voimaton, mutta ihan ymmärrettävää koska onhan noi rankkoja. Itse hieman säikähdin , sillä itellä ei oo koskaan ollu koiraa jolla olis ollu/koskaan saanut kohtausta. Mitään nättiä katteltavaa se ei todellakaan oo. Nyt vain toivotaan että tämä jäi ekaksi ja vikaksi kohtaukseksi. Tää oli mun tietääkseni (ja nähden) Sikan ensimmäinen kohtaus. Toisaalta oon pitkiä päiviä ollu töissä nii en tiiä onko näitä tullu ennemmin. Nyt me jatketaan normaalia elämää, sillä en halua elää pelossa etto koska/kun kohtaus uusiutuu. 

Mennää vähä iloisempii aiheisiin. Kelju K. Kojootti senkun kasvaa ja rupee olemaan paikka paikoin melkonen kusipää. Mun kiltti, helppo ja tottelevainen pentu on hävinnyt taivaan tuuliin ja nyt mulla on kunnon riiviö-mali. Tällä hetkellä Kelju on n. 50 cm korkea ja painoa on semmoset 14kg, eli ihan hyvän kokonen neiti on vaikka ikää on 18,5vk. 

Eiliselle ostin Keljulle treenit Skogsterin Mia treeneihin, eli päästiin oikeesti päätevän ihmisen silmien alla treenaamaan. Ollaanhan me käyty "kunnon" tokokouluttajilla, mutta ongelmana on seuruu, en oo saanu kunnon rytmiä tekemiseen vaan Keljukkaan jalat menee ihan miten sattuu. Mia se otti multa kasan herkkuja ja testaili mikä lähtee toimimaan parhaiten Keljulle. Saatiin kotiin tuomisena muutamakin eri tyyli mikkä lähti toimimaan. Ja todetaan että jo muutaman sentin muutos käden asennossa vaikutti huimasti Keljun työskentelyyn. Sain kyllä olla tyytyväinen siihen kuinka hyvin juniori malttoin keskittyä, sillä uus kenttä , paljon uusia ihmisiä ja silti keskittyi super hyvin. Miakin kehui Keljun keskittymistä ja aktiivisuutta, ja muutenki tykkäsi pennelistä :) Mutta onhan Kelju niin huikee ku tehään töitä. Neiti kun haluaa olla se luokan hikari, joka saa kokeista 10++ ja hylly on täynnä hymytyttö-patsaita. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti